Teleoperaattori Elisan keskiviikkoisen laajan katkon syyksi on paljastunut teknisistä muutostöistä aiheutunut dataliikenteen ylikuormitustilanne.
Tarkalleen kello 10.04 eilen alkanut valtakunnallinen häiriö esti noin 10-30 prosenttia yhtiön GSM- eli 2G-verkon matkapuhelimiin tulevista puheluista ja tekstiviesteistä. Häiriölle alttiiden liittymien määrä tiedettiin eilen kello 14 paikkeilla ja katko oli kokonaan ohi alkuiltaan mennessä. Osa liittymistä alkoi toimi iltapäiväkolmen jälkeen.
Katkos johtui yhtiön tiedotteen mukaan verkon yöllisen muutostyön seurauksena syntyneestä GSM-verkon dataliikenteen ylikuormittumisesta. Elisa kertoo häiriön olleen ennakoimaton ja ettei kyseisen tyyppistä vikatilannetta ole aikaisemmin yhtiön verkossa tapahtunut.
Katkos olikin huomattavan laaja, sillä pahimmillaan miljoonasta suomalaisesta matkapuhelinliittymästä kolmasosaan ei saanut useiden tuntien ajan yhteyttä soittamalla tai tekstiviestillä.
Häiriö vaikutti Elisan liittymien lisäksi myös Kolumbuksen ja Saunalahden liittymiin, koska ne käyttävät Elisan GSM-verkkoa. Elisan ja Kolumbuksen suuntanumerot ovat 050-, 0500- ja 046-alkuisia ja Saunalahti käyttää suuntanumeroita 045, 0451 ja 0456. Numeronsiirron myötä operaattoria ei voi kuitenkaan suoraan päätellä suuntanumerosta.
Katkoksen aikana liittymiin jätetyt vastaaja- eli puhepostiviestit ovat tallentuneet vastaajapalveluihin, joista ne ovat kuunneltavissa. Perille saapumattomat tekstiviestit ovat puolestaan tallessa verkon lähetysjärjestelmässä, josta niitä on eilisillasta lukien lähetetty porrastettuna vastaanottajille.
Elisa kuitenkin muistuttaa, ettei häiriö vaikuttanut 3G-verkkoon.
Kommentit