Verkkoon tällä viikolla ilmestynyt Yuil-nimen saanut hakukone poistui verkosta vaivihkaa vain vuorokauden ikäisenä.
Teknisesti hakuliittymä oli toteutettu Yahoon kehittäjäkäyttöön tarjoamalla Boss-API:lla ja Googlen App Engine -hakumoottorilla.
Useiden entisten Googlen työntekijöiden perustama Cuil-hakukone avattiin alkuviikosta. Googlen haastajaksi arvioitu hakukone ei esim. tallenna hakutietoja palvelimilleen tai käytä haun tekijän tunnistavaa evästettä käyttäjän selaimessa.
Lyhytikäiseksi jääneen Yuil-hakuliittymän ulkoasu oli kuitenkin identtinen Cuil-hakukoneen kanssa lukuun ottamatta Yahoon käyttämällä fontilla esitettyä Y-kirjainta. Torstai-iltana Yuilia oli enää hakujen tekemiseen verkosta turha etsiä.
Hakukoneliittymän tekijä, yhdysvaltalainen Sam Pullara ei kerro Java rants -blogissaan syytä Yuilin hyllyttämiselle. Yahoon alustaratkaisujen tuotepäällikkönä työskentelevä Pullara kertoo hankkeen kuopatun, mutta Yuilin antamien hautuloksien löytyvän edelleen verkosta Yahoon tavanomaisella haulla.
Yahoolaisen henkilökohtainen hanke
Miehen viime syyskuussa avaama blogi toimii Googlen App Engine -sivuston alaisessa osoitteessa, mutta oosoite edelleenohjautuu hänelle henkilökohtaisesti varattuun verkko-osoitteeseen. Pullaran mukaan Yuilin oli tarkoitus myös parodioida Cuil-julkaisua, mutta blogosfääriin jätettyjen kommenttien mukaan miehen työnantaja ei ole pitänyt tempausta sopivana.
TechCrunch-teknologiasivuston havaintojen mukaan hakuliittymä ehti lyhyen olemassaolonsa aikana antaa Cuil-hakua luotettavampia tuloksia. Tavanomaisiin hakurajapinoihin verrattuna Boss-rajapinta (Build your Own Search Service) mahdollistaa hakutuloksien uudelleenjärjestelyn.
Viikonloppuna asiaa seuratessa näyttää siltä, että hakukoneliittymä jää kuitenkin henkiin nimellä 4hoursearch.com.
Kommentit