260-sivuinen atomienergiajärjestö IAEA:lle laadittu dokumentti on
poistettu Yhdysvaltain hallinnon sivuilta, mutta sen kopio jatkaa
elämäänsä verkossa.
Verkkoon epähuomiossa joutunut salainen dokumentti sisälsi tiedot kymmenistä ydinlaitoksista pohjapiirustuksia myöten.
Pdf-muotoinen dokumentti sisälsi tiedot siviilikäyttöön tarkoitetuista ydinlaitoksista sekä rakennuksista, joissa radioaktiivista materiaalia säilytetään.
Luettelo oli ladattavissa valtionhallinnon julkaisuista vastaavan Government Printing Office –viraston kotisivuilla noin vuorokauden ajan. 1860-luvulla perustettu GPO painaa myös Yhdysvaltain biometriset passit.
The Washington Postin haastatteleman, kansainvälisen tiede- ja
turvallisuusinstituutin presidentin David Albrightin mukaan on
mahdollista, että verkossa saatavilla olleet tiedot ovat apuna
terroristien mahdollisten iskujen suunnittelussa.
Myös pohjapiirustuksia mukana
Dokumentti on laadittu Kansainvälistä atomienergiajärjestöä IAEA:ta varten ja etusivun mukaan Yhdysvaltain kongressin on tarkoitus käsitellä dokumentin sisältö ennen sen luovuttamista IAEA:lle.
Dokumentti poistettiin verkkosivuilta median otettua yhteyttä virastoon. Lista on kuitenkin ehditty jo julkaista useilla verkkosivuilla.
267-sivuinen dokumentti on päivätty 6. toukokuuta. Enimmäkseen skannatuista kohdekorteista koostuva dokumentti on luokiteltu erittäin luottamukselliseksi. Dokumentissa on myös kymmeniä yksityiskohtaisia pohjapiirustuksia ja karttoja. Ydinaseiden sijoituspaikkoja ei raportissa sen sijaan ole mainittu.