Kolmasosa suomalaisista Internetin käyttäjistä seuraa blogeja, kertoo Tilastokeskuksen tutkimus.
Opiskelijoista blogeja eli verkkopäiväkirjoja oli lukenut joka toinen. Oma blogi oli koko väestöstä tutkimuksen mukaan noin viidellä prosentilla ja opiskelijoista vastaavasti reilulla viidellätoista prosentilla.
Nyt julkaistu Tieto- ja viestintätekniikka arjessa -niminen tutkimus toteutettiin viime vuoden keväällä haastattelututkimuksena.
Suomalainen Blogilista.fi-palvelu tuntee tällä hetkellä noin 14 200 blogia. Aktiivisia blogeja on niin kymmenillä kansanedustajilla, Espoon piispa Mikko Heikalla, nimettöminä kirjoittavilla naistaksinkuljettajilla kuin poliiseillakin. Muoti- ja vaatetusblogit ovat sivuston Top 10 -listalla hyvin edustettuna. Suosittuja sarjakuvablogeja edustaa puolestaan esimerkiksi Milla "Kiroileva siili" Paloniemen sarjisblogi.