Kaapelitalouksista 78 prosenttia on hankkinut tähän mennessä digisovittimen.
Asiasta kertoo Finnpanelin tuore tutkimus, jonka mukaan kaikista suomalaisista tv-talouksista digisovittimen on puolestaan hankkinut 89 prosenttia. Lähes joka toisessa digitaloudessa sovittimia on useampi kuin yksi.
Vastanneista kaapelitalouksista 12 prosenttia kertoo tekevänsä digiboksihankinnan helmikuun loppuun mennessä. Liikenne- ja viestintäministeriö vahvisti eilen, ettei digisiirtymän kakkosvaiheen aikatauluja olla muuttamassa. Analogiset tv-lähetykset päättyvät kaapeliverkossa perjantaina 29. helmikuuta. Antennitalouksien analogiset tv-lähetyksethän loppuivat 1. syyskuuta.
Jäljelle jäävästä kymmenestä prosentista neljä prosenttia aikoo hankkia sovittimen myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Kolme prosenttia ei osannut sanoa tarkkaa ajankohtaa ja samoin kolme prosenttia kertoi jättävänsä sovittimen kokonaan hankkimatta.
Myös maksukorttipaikalla varustettujen digisovittimien levinneisyyttä kartoitettiin tutkimuksessa. Maksukortin sisältäviä laitteita on digisovitinkannasta 72 prosentin verran.
Finnpanel Oy on muten sama toimija, joka mittaa suomalaisten tv-katselua 1100 talouden tv-vastaaanottimiin varustetuilla niin sanotuilla tv-mittareilla. Laite rekisteröi automaattisesti katsotun kanavan sekä kellonajan. Mittauksen toimeksiantajia ovat MTV, Nelonen, RAB Finland, Yleisradio sekä Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto.